Hyvät keskustan kansanedustajat ja muut kesäkokouksen osallistujat,
Kesä taittuu syksyksi. Kumpi nyt on – kesä vai syksy jo? Jonain aamuna sitä vain tajuaa, että on taas pitkien housujen ja päällystakin aika.
Vastaavasti aikalaisena on hankala tarkkaan määritellä, mistä hetkestä alkaa historian ja yhteiskunnan uusi aikakausi. Silti sitä vain tietää, että asiat ovat liukumassa uusille urille – eikä maa ole enää ennallaan.
Tälläisen saranakohdan, epäjatkuvuuksien aika on nyt käynnissä.
Kun koronapandemia valtasi arkemme muutama vuosi sitten, opimme elämään epävarmuudessa. Kulkutautia seurasi naapurimaan aloittama raakalaismainen sota, energiakriisi, ennätyksellisen nopea hintojen nousu sekä koko ulko- ja turvallisuuspoliittisen perustamme muutos. Kohtasimme pelkoja, joita emme osanneet odottaa tulevaksi. Kaikella tällä on seurauksensa, joita kannamme mukanamme.
Maa jalkojen alla tärisee taas. Lintuinfluenssaan liittyvät riskit, Ruotsin vakava terroriuhka ja Venäjän lisääntyvä uhittelu. Mitään näistä ei hallitus tietenkään kirjannut ohjelmaansa – mutta sellaista yhteisten asioiden hoitaminen erityisesti näinä aikoina on. On oltava varautunut, valpas, iskussa ja toimintakykyinen. Sitä suomalaiset odottavat.
Ja siihen odotukseen ei ole Petteri Orpon hallitus vielä tähän päivään mennessä vastannut.
Suomalaiset ovat kesän aikana seuranneet hämmästyneinä, kiusaantuneina ja vihaisinakin hallituksen sotkuista alkutaivalta. Tuskin yhdenkään puolueen kannattajat toivoivat tällaista liikkeellelähtöä.
Ilmapiiri Euroopassa on muuttunut. Kaikuja sadan vuoden takaa kuulee sieltä täältä – myös Suomessa.
Maan ajelehtiminen hallituspuolueiden itsensä aiheuttamien kohujen kuohuissa pitää päättyä. Hallituksen on ryhdyttävä töihin, hoitamaan ihmisten ja isänmaan asioita.
Syysistuntokauden alussa hallituksella on tilaisuus osoittaa, onko siitä johtamaan Suomea.
Se on väkevän oireellista, että rasismin vastaisuutta pitää erikseen todistella, kuulla aiheesta sata asiantuntijaa ja diskuteerata viikkotolkulla.
Keskustalle ei asiassa ole mitään epäselvää. Vastustamme kaikkia ääriliikkeitä ja kunnioitamme ihmisyyttä, taistelemme rasismia vastaan. Ehdotukseni siitä, että kaikki puolueet allekirjoittaisivat uudelleen rasisminvastaisen julistuksen, on tehty tosimielellä ja se on yhä voimassa.
Tiedonannossaan hallituksen on selkeästi irtisanouduttava rasismista, asetuttava kunnioittamaan jokaisen jakamatonta ihmisarvoa ja osoitettava toimia. Sitä ei tehdä mittatikulla tai teorioilla. Se kysyy sydäntä ja nöyryyttä.
Hallituksella on paljon pelissä. Haluan luottaa siihen, että se kykenee tähän. Ette te Petteri Orpo, Sari Essayah ja Anna-Maja Henriksson voi muuten katsoa itseänne peilistä.
Uskon, että olisi Suomen kannalta hyvä, jos kykenisimme eduskunnassa yhdessä laajapohjaisesti tukemaan hallitusta tässä asiassa.
Kyllä, kuulitte oikein. Jos – paino sanalla jos – tiedonanto on sisällöltään linjakas, selkeä ja jos kaikki ministerit ovat siihen sitoutuneita – minusta tiedonantoa pitäisi koko eduskunnan tukea. Tämä on ehdotukseni.
Se olisi kaivattu viesti Suomesta maailmalle – maineessa on nyt säröjä. Yhteinen viesti eduskunnasta olisi myös tärkein mahdollinen ennen kaikkea niille muualta tulleille maassamme asuville ihmisille, joille rasismi on arkipäivää.
Jakamattomasta ihmisarvosta ei voi tehdä kompromissia. Se ei ole keskiarvo, se ei ole poliittista taktiikkaa. Se on maailmankuva, yhteiskunnan perusta ja sydämen sivistys, joka yleensä kotoa opitaan. Se on kykyä asettua sellaisen ihmisen asemaan, joka lapsesta asti kuulee, että on väärän värinen, väärästä maasta kotoisin tai uskoo väärin.
Eikä se todellakaan sulje pois realismia maahanmuuttopolitiikan lainsäädännössä eikä rohkeutta puolustaa suomalaisen yhteiskunnan arvoja vaikkapa naisen asemasta tai kristillisistä perinteistä.
Haluan, että me päättäjät yhdessä todella sitoudumme rasismista vapaaseen Suomeen emmekä itse sitä kukaan lietso. Teot ratkaisevat, mutta politiikkaa tehdään paljon myös sanoilla.
Katson perussuomalaisia ja kysyn vilpittömästi: onko tähän edellytyksiä?
Hyvät kuulijat,
Kesä tosiaan vaihtuu syksyksi. Kylmä hiipii, lehtien väri vaihtuu. Muutos hiipii myös yhteiskuntaamme. Asenteet kovenevat. Siitä myös rasismikeskustelu kertoo.
Väitän, että hyvinvointiyhteiskunnan syväolemus on vaarassa. Suomalaisuuden yhteinen kokemus on vaakalaudalla. Sitä muutosta ei kriisien ja kohinan keskellä melkein tahdo huomata. Tai jos huomaa – haluaisi sen mieluummin unohtaa.
Vastuullinen päättäjä ei voi sitä sivuuttaa.
Ihmisten luottamus toisiinsa ja yhteiskuntaan yhdistettynä korkeaan osaamiseen ja haluun sopia ovat mahdollistaneet Suomen menestyksen.
Tämän kaiken rakentaminen oli yksinkertaisempaa aikana, jolloin työikäisen väestön määrä kasvoi. Nyt olemme vaikean edessä. Väestösuhteemme on hitaasti, mutta vääjäämättömästi Suomen taloudellista liikkumatilaa kiristävä.
Yhä useampi tarvitsee hoivaa. Hyvinvointi on myös kiedottu sellaiseen byrokratian määrään, että siitä hyötyminen ei ole helppoa. Samalla moni työssäkäyvä pohtii aiheellisesti, saako rahoilleen vastinetta, jos kotikylältä julkiset palvelut kaikkoaa tai henkilöstöpula tekee lapsen päiväkodista hollituvan tai isoäidin hoivakodista autiotalon.
Sopeutuminen vanhenevaksi maaksi on maamme suurin tulevaisuuskysymys. Siihen tulisi reagoida niin kuin äkilliseen kriisiin; päättäväisesti, nopeasti ja rohkeudella. Orpon hallitus on valitettavasti valinnut toisin. Perhepolitiikkaa laiminlyödään – mikään satsaus syntyvyyden hyväksi ei olisi nyt liikaa.
Samanaikaisesti Suomeen töihin tulevilta suljetaan ovia. Hallituksen nuiva väestöpolitiikka tulee jättämään suomalaiseen yhteiskuntaan pitkän varjon.
Me tiedämme, että hyvinvointiyhteiskuntaa on uudistettava reippaasti. Kaikkeen ei ole varaa. Jokaisen työikäisen ja työkykyisen pitää tehdä työtä maamme hyväksi. Pienemmällä rahamäärällä on saatava enemmän aikaan.
Keskustassa ajattelemme niin, että valtio on sääntelyllä rönsynnyt liiaksi, keskittynyt määrittelemään yksityiskohtia tavoitteiden asettamisen sijaan. Sääntelyä ja turhia normeja on uskallettava purkaa. Eri alojen ammattilaiset löytävät parhaan tien lopputulokseen, kunhan heihin luotetaan.
Hyvinvointiyhteiskunta ei kuitenkaan ole ongelmissa vain taloudellisen kestävyyden vuoksi, vaan myös keskinäisen luottamuksen murtumisen vuoksi.
Valtio on ollut heikompien, vähempiosaisten ja vähemmistöjen puolella. Valtiollisiin instituutioihin on luotettu. Poliittiseen järjestelmään ja kansanvaltaan on luotettu. Politiikassa ei ole siirrytty äärilaidasta toiseen. Kansakuntaa ja sen yhteenkuuluvuutta on haluttu vaalia.
Nyt asiat eivät ole enää itsestään selviä. Ja se kaikki heikentää meidän jokaisen turvallisuudentunnetta.
Hyvät kuulijat,
Kerron tämän kaiken nyt siksi, että poliittisilla puolueilla on tarjota hyvin erilaisia vastauksia tämän hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden takeeksi.
Millainen puolue Keskusta siis on?
Keskusta on porvarillinen puolue, mutta me emme ole oikeistolainen puolue. Tämä tarkoittaa, että kannatamme elinkeinonvapautta, omaisuuden suojelemista ja jokaiselle mahdollisuutta vaurastua. Arvostamme yrittäjähenkistä ja ahkeraa elämäntapaa sekä kaikkea työtä. Vaadimme vastuunottoa itsestä ja läheisistä, mutta edustamme myös oikeudentuntoa ja empaattisuutta. Olemme siis vastuullisen vapauden puolella.
Tarjoamme välittämistä ilman vasemmistolaisuutta ja porvariutta sosiaalisella omallatunnolla. Raha ja pääoma on tärkeää oikeistolle, valtio vasemmistolle ja ihminen keskustalle.
Me keskustalaiset ymmärrämme, että Suomi on osiensa summa. Tätä ei mikään muu puolue hoida. Ei yksikään.
Keskittäminen yhdistää oikeistoa ja vasemmistoa, hajauttaminen ja tasapaino kuuluu keskustalle.
Koko Suomen asia on myös turvallisuutemme asia enemmän kuin pitkiin, pitkiin aikoihin. Aluepolitiikka on aina myös turvallisuuspolitiikkaa. Olemme olleet koko Suomen ja esimerkiksi ruuan sekä energian omavaraisuuden puolella silloinkin, kun se ei ole ollut muodissa. Uusi aika syventää näiden arvoa.
Ystävät,
Keskustan ydin on aina perustunut kolmen kestävyyden yhteensovittamiseen – ihmisen, luonnon ja talouden sovintoon.
Luontoa ja ilmastoa ei sovi unohtaa. Keskusta on juurevan vihreä, porvarillinen puolue.
Pääviestini tänään Tampereella teille hyvät kollegat ja muut suomalaiset on tämä: äärilaidan vaihtoehto ei ole toinen äärilaita. Äärimmäisyyksien, vastakkainasettelun ja poltetun maan politiikan vaihtoehto on Keskusta.
Suomalaisten ei ole asetuttava toisiaan vastaan, se ei ole luonnon laki. Polarisaatio ei ole pakkoliike – aion taistella vimmatusti sitä vastaan.
Ihmisten ei tarvitse olla mustavalkoisia – ja varsin harva meistä näkemyksiltään sellainen oikeasti onkaan.
Hyvät kuulijat,
Nyökyttelemme keskustalaisina esimerkiksi Perussuomalaisten kanssa yhtäläisyyttä monille ongelmille, joita Suomi kohtaa. Tunnemme samat ilmiöt, huolet ja suomalaisten kiukunkin. Mutta johtopäätöksissä tiemme erkanevat. Tärkein eromme liittyy siihen, että minun mielestäni politiikan tärkein tehtävä on luoda toivoa ja luottamusta.
Reilu viikko sitten Riikka Purra linjapuheessaan maalasi Perussuomalaiset fiskaalikonservatisteiksi. Hän vertasi ajatteluaan Risto Rytin politiikkaan. Malli on melkein sadan vuoden takaa. Ajalta ennen hyvinvointiyhteiskuntaa. Ideaali näyttää olevan minimalistinen yövartijavaltio, joka huolehtii perustehtävänä puolustusvoimista, vankiloista ja poliisista. Lopusta ihmiset saavat vastata itse.
Nykyiseltä hallitukselta suomalaiset saavat suunnaltaan oikeaa talouspolitiikkaa. Mutta kylkiäisenä niin kovat arvot, että Suomi ei ole sellaisia ennen kohdannut.
Hallitus saa julkiset palvelut ja niiden tasa-arvon ihanteen kuulostamaan menneisyydeltä. Se ei ole totta.
Heidän mallin kääntöpuolena on vahvojen ihmisten Suomi, menestyvien hyväntekeväisyyttä jakeleva yhteiskuntamalli.
Joutuu myös kysymään, ovatko nykyiset vallanpitäjät tulleet ajatelleeksi alueiden tasa-arvoa, ihmisten oikeutta palveluihin kotiosoitteesta riippumatta?
Fiskaalikonservatismi on märkä rätti heille, jotka asuvat sorateiden varsilla. Ajatus yhdenvertaisuudesta Suomen eri osien välillä on osa hyvinvointiyhteiskuntamallia. Ei se ole sattumaa, että Pohjoinen nousee. Ei voi unohtaa itäisen Suomen murrosta. Nämä alueet ovat kriittisiä turvallisuutemme ja omavaraisuutemme kannalta.
Hyvät kuulijat,
Perussuomalaiseen maailmankuvaan näyttää myös kuuluvan tuttujen instituutioiden horjuttaminen. Terve kritiikki ja ravistelu on aina paikallaan, mutta parjaaminen ja valheiden levittely ei. Ei milloinkaan. Tämä heidän sanomisen sävy on toistaiseksi koskenut muiden puolueiden päättäjien ohella kirkkoa ja mediaa – mutta jatkoa lienee tulossa virkamiehiä ja oikeuslaitosta kohtaan. Ainakin jos kansainväliset esimerkit pitävät paikkaansa. Amerikan malliin ollaan menossa. Ja se on ystävät hyvät vaarallinen tie.
Kova oikeisto – se Suomea nyt johtaa. Perussuomalaisten johdon linjapuheessa se kaikki kuvattiin auki poikkeuksellisen avoimesti ja se on tietysti hyvä. Olisi ollut myös tarpeen kuulla se ennen vaaleja. Erityisen tärkeää on myös arvioida: onko tämä se suunta ja kehitys, joka on tulevaisuuden Suomelle hyvä?
Keskustalaiset,
Kun kokoomus ja perussuomalaiset leikkaavat vanhuksilta ja vammaisilta sosiaali- ja terveyspalveluista toiminnan edellytyksiä, sammuttavat terveysasemilta maaseudulta ja kaupunkien lähiöistä valot ja nostavat lääkkeiden hintoja sairaimmilta, voivat he tosiaan sanoa puolustavansa valtiota, jossa on muodollista turvallisuutta asein ja rajavartijoin, mutta lähimmäisyyden ja todellisen turvan kanssa onkin sitten hiljaisempaa.
Olen äärimmäisen huolissani siitä, onko hallitus käynyt läpi ohjelmansa leikkausten kokonaisvaikutukset.
Leikkauksia tarvitaan, valtiontalous ei muuten kestä. Me Keskustassa tiedämme tämän. Mutta minusta näyttää siltä, että ne kohdistuvat nyt liikaa samoihin ihmisryhmiin. Rohkaisen Riikkaa Purraa arvioimaan budjettiaan vielä kerran juuri näiden kokonaisvaikutusten valossa.
Toinen asia, johon vakavasti vetoan: pitäkää lähipalvelut kunniassa. Oman kotikunnan sote-asema, hoivakoti ja perheiden palvelut ovat hyvinvointimme ydintä. Sotesta leikkaamalla vaarannatte nämä. Ja se ei Keskustalle käy.
Kokonaan oma kysymyksensä on, että millaista fiskaalista konservatismia sellainen edustaa, että valtion tuottavaa omaisuutta myydään, jotta saadaan rakennettua kannattamattomaksi todettu ratahanke pääministerin kotiseudulle. Tai mojovan veronalennuksen antaminen ministerin tuloluokkaan kuuluville. Itselle ja omille kannattajille jaetaan sitä mitä muilta otetaan.
Taloutta on pakko sopeuttaa, mutta veroja ei ole pakko keventää.
Hyvät kuulijat,
Kritiikiltäni ei säästy myöskään vasemmisto. Heille hyvinvointivaltio on jatkuva rahakylpy. Vasemmistonkin kannattaa miettiä suhdettaan hyvinvoinnin tulevaisuuteen. Kun omalla vahtivuorolla ei uudistushalukkuutta löydy, niin sitten muut joutuvat tekemään. Sitä voi soppatykillä syksyllä pohdiskella. Kyllä myös työelämää on voitava kehittää ja kyllä ihmisten omaa vastuuta pitää vaatia. Ymmärrys myös luonnonvarojen kestävästä käytön merkityksestä kansantaloudelle ja esimerkiksi oikeus omaisuudensuojaan kuuluu hyvinvointimme pohjan rakentamiseen.
Keskustan työmarkkinapolitiikassa tulee korostumaan kohtuullisuus ja tasapaino. Tuemme monia uudistuksia, ne ovat välttämättömiä. Mutta rohkaisemme hallitusta valitsemaan taistelunsa viisaasti ja vaikuttaviin asioihin keskittyen.
Hyvät kuulijat,
Muut yrittävät määritellä ja lokeroida meitä keskustalaisia – leimatakin. Siitä emme murru emmekä taivu, kokoavaan keskustaan mahdumme kaikki.
Voima ja vakaus kulkee keskellä. Tältä perustalta lähdemme rakentamaan oppositiossa vaihtoehtoamme. Emme aio vastustaa siksi, että kuuluu vastustaa.
Tulemme tekemään ennennäkemätöntä oppositiopolitiikkaa. Emme ole oppositiossa yhdessä muiden oppositiopuolueiden kanssa, vaan omalla keskitiellämme.
Olen ollut liian pitkään mukana esittääkseni vain teatterikappaleita kansalle. Aiomme kannattaakin hallituksen esittämiä asioita, se se vasta rohkeaa onkin. Mutta oikeudentuntoamme ja omaa vahvaa näkyä kokonaisesta Suomesta emme kadota.
Hyvät keskustalaiset, hyvät suomalaiset,
Ensi vuonna maallemme valitaan uusi presidentti.
Presidentin ensisijainen tehtävä on Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaminen. Valtionpäämiehenä presidentti voi kuitenkin vaikuttaa siihen, mihin suuntaan isänmaan kehitys ylipäätään kulkee.
Niinistön vahvan aikakauden jälkeen tarvitaan työlle jatkaja. Presidentti, joka haluaa yhdistää eikä jakaa.
Kohtaavatko suomalaiset tulevaisuuden yhdessä vai erikseen?
Uusi presidentti on tässä paljon vartijana etenkin, jos hallitus pysyy pystyssä ja toteuttaa puolen Suomen ohjelmansa. Kuka ehdokkaista pystyy olemaan aidosti koko Suomen ja kaikkien suomalaisten presidentti?
Oman näkemykseni arvannette. Nyt jos koskaan Suomi tarvitsee vakaan, yhteiskuntaa vakauttavan ja ihmisiä yhdistävän, oikeudenmukaisen presidentin.
Osaamisen ja näkemyksen lisäksi kokemus on presidentin laatuvaatimus. Tehtävään pitää olla heti valmis. Olli Rehnin valinta tasavallan presidentiksi olisi Suomen parhaaksi.
Annika Saarikko puhui Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa 22.8.2023 Tampereella.