Ukrainan äidit kaipaavat koko maailman tuen

Muutama viikko takaperin seurasimme tämän vuoden Euroviisuja. Odotetusti kilpailun voitti ylivoimaisesti Ukrainan edustuskappale joka saavutti yleisöltä pistesaaliin jota ainakaan osallistujamäärään suhteutettuna tullaan tuskin koskaan ylittämään.

Ukrainan edustaja lauloi ylistyslaulua äidilleen, Stefanialle. Kuinka tämä lauloi hänelle tuutulaulua pienenä, uskoi aina häneen ja oli viisaampi kuin kukaan. Kuinka laulaja on aina hänen pieni poikansa vaikka ikää tuleekin. Kappaletta valittaessa tilanne oli jo kiristynyt mutta Venäjä ei vielä ollut hyökännyt Ukrainaan. Toukokuun tilanteessa laulun sanat koskettivat katsojia aivan erityisesti. Stefanian myötä ajatus siirtyi jokaiseen ukrainalaiseen äitiin. Heihin, joiden pojat olivat puolustamassa isänmaataan antaen sille arvokkaimman, henkensä. Heihin, joiden lapset olivat kadonneet tai jopa väkisin viety Venäjälle. Heihin, jotka olivat paenneet turvaan pienten lastensa kanssa vieraaseen tuntemattomaan maahan. Kaikkein kauheimpia koettelemuksia joita ukrainalaisnaiset ovat joutuneet kohtaamaan ja näkemään ei uskalla edes ajatella. Olemme saaneet lukea äärimmäisistä julmuuksista.

Samaan aikaan kaiken tämän keskellä he ovat osoittaneet melkoista rohkeutta. Sodan alkupäivien vertauskuvaksi nousi vanha nainen joka hievahtamatta seisoi vieraan sotilaan edessä käskien häntä menemään kotiinsa ja tarjosi hänelle taskuun auringonkukan siemeniä jotta ”hänestäkin nousisi jotain kaunista hänen maatuessaan maassa”. Monet ovat palanneet kotiinsa ja työpaikalleen vaikka pommitukset ovat saattaneetkin tuhota niistä osan ja uhka on edelleen jokapäiväinen. He haluavat tehdä osansa jokapäiväisen elämän jatkumiseksi.

Milloin Ukrainalle koittaa jälleen paremmat ajat, sitä ei tiedä meistä kukaan. Tuo päivä on varmasti kuitenkin ennemmin tai myöhemmin edessä, toivottavasti näemme sen mahdollisimman pian. Maan uudelleenrakentaminen tulee vaatimaan valtavasti työtä ja tukea maailmalta. Uudelleenrakentamisessa on muistettava myös henkinen rakentaminen. Traumat ja henkiset vammat tulevat olemaan melkoiset.

Kun kotisuomessamme vietämme suhteellisen turvattua elämäämme, voi meistä jokainen suoda ajatuksen ukrainalaisille naisille ja perheille. Miettiä, mitä voisimme tehdä auttaaksemme ja tukeaksemme niin heitä jota ovat vieneet perheensä turvaan kuin heitä jotka ovat päättäneet jäädä kotiinsa. Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotain. Ja kun rauhan aika joskus koittaa, muistetaan että avun tarve ei lopu siihen.

Slava ukraini!

Kymenlaakson Keskustanaiset