Euroopassa syntyy muovijätettä melkein 1200 täysperävaunuyhdistelmän verran joka päivä. Haaskaamme raaka-aineita ja energiaa, kun merkittävä osa tavarasta päätyy kaatopaikoille ilman uusiokäyttöä.
Meidän kaikkien on käytettävä ja käsiteltävä muovia vastuullisesti. Silti, vaikka kuinka haluaisimme, muovia ei pysty aina kierrättämään puhumattakaan, että sitä voisi täysin välttää. Usein tavarat on pakattu muoviin moninkertaisesti. Monta kertaa ihmettelen, miksi pakattu tavara pitäisi vielä sujauttaa muovipussiin?
Komissio julkaisi tammikuun alussa ensimmäisen muovistrategian, jossa kiertotalousajattelua tuodaan lähemmäs toimintaa. Asiaa voi muovien osalta ajatella siten, että muovit ovat jalostettua öljyä.
On järkevää suunnitella erilaiset muovituotteet siten, että arvokasta uusiutumatonta raaka-ainetta ei tarpeettomasti käytetä, tuhlata eikä varsinkaan päästetä hallitsemattomasti luontoon.
Suurimmat muoveihin liittyvät ongelmat ovat Suomen ja Euroopan rajojen ulkopuolella. Maissa, joissa jätehuolto on kehittymätön, jätteistä hankkiudutaan usein eroon vain kaatamalla ne lähimpään jokeen. Sieltä virta vie ne merelle asti, pois silmistä ja pois mielistä.
Ajattelutapa on hyvin lyhytnäköinen. Kertakäyttölogiikka perustuu hylkäämiseen ja poisheittämiseen. Meristä on tullut kaatopaikkoja. Ennusteet kertovat, että jos jatkamme samaa rataa, tulevaisuudessa merissä on enemmän muovia kuin kalaa.
Suomi kuuluu yhdessä muiden pohjoiseurooppalaisten EU-maiden kanssa tiukkojen jätesäännösten soveltajiin. Me lajittelemme ja kierrätämme jopa sormet umpijäässä marketin parkkipaikalla. Meillä jätetarkastajan ei tarvitse tonkia roskapusseja ja sakottaa väärään pussiin muoveja laittanutta.
Suomessa on hiljan aloitettu kansallisen muovitiekartan valmistelu. Työn tarkoituksena on ratkoa ongelmia tehostamalla kierrätystä ja pureutumalla muovien tuotantoon.
Käyttämiemme muovien tulisi alusta saakka olla suunniteltu siten, että niiden tehokas uudelleenkäyttö ja kierrätys on mahdollista. Ennen muovien keksimistä useimmat tavarat olivat kierrätettäviä, myrkyttömiä ja kestäviä.
Erinomainen esimerkki paremmasta muoviajattelusta on Atrian uusi pakkaus, johon tarvitaan muovia alle puolet entisestä määrästä. Jokainen tehostamisen paikka on käytettävä ennakkoluulottomasti hyväksi. Yritykset ovat avainasemassa.
Muoveja myös korvataan täysin uusiutuvilla ja biohajoavilla materiaaleilla. Useat niistä ovat puupohjaisia.
Kaikista vaikeimmat muutokset liittyvät ihmisten arkikäyttäytymisen, tapojen ja tottumusten muuttamiseen. Onneksi ongelmaan on havahduttu. Pienetkin teot ovat tärkeitä. Pienistä puroista kasvaa iso joki.
Anneli Jäätteenmäki
Euroopan parlamentin jäsen