Kiellot rakentavat muureja

Länsimaisessa demokratiassa kasvaneena naisena täyspitkät burkhat ja kasvot peittävät niqab-hunnut hämmentävät minua. Tapaan kotikonnuillani usein niihin pukeutuneita naisia ja olen loukkaantunut heidän puolestaan.

Vaikka en burkhan ja hunnun käyttämisen vaikuttamista ole yksilötasolla perillä, on selvää, että naisten näkymättömäksi tekeminen kumpuaa miehisitä kulttuureista ja uskonnon fundamentalistisista tulkinnoista.

Pahemmin en ole aiheesta puhunut, koska pelkään tulevani väärinymmärretyksi.

Vastakkainasettelua tai rasismia ei kuitenkaan ole se, että ilmaisee huolensa keskuudessamme elävistä patriarkaatin orjuuttamista tytöistä ja naisista.

Miksi olemme taistelleet tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta, jos emme pitäisi tärkeänä sitä, että ne toteutuvat kaikkien Suomessa asuvien kohdalla?

Tuohtumus tai kannanottotehtailu eivät kuitenkaan auta ainuttakaan yhteisönsä painostuksesta kasvonsa peittävää naista. Kiellot, pakottaminen ja eristäminen – solvaamisesta ja leimaamisesta puhumattakaan – vain rakentavat muureja ja jakavat yhteiskuntaa meihin ja heihin.

Somalitaustainen ihmisoikeusaktivisti Ujuni Ahmed on kirjassaan Tytöille, jotka ovat ajattelevat olevansa yksin kuvaillut kriittisesti tapaa, jolla monet suomalaiset vaikuttajat suhtautuvat maahanmuuttajaperheiden tyttöjen elämää koskeviin rajoituksiin.

Ahmed on kokemusasiantuntija. Hänen mukaansa Suomessa syntyneitä tyttöjä lähetetään toiselle puolelle maailmaa silvottaviksi ja pakotetaan avioliittoon – viranomaisten ja politiikkojen silmien alla. Isät, veljet ja muut yhteisön miehet kontrolloivat tyttöjen elämää puuttuen jopa koulunkäyntiin.

Meillä puhutaan edelleen sievistelevästi ”kunniaväkivallasta” silloin, kun perhe tai suku omaa mainettaan suojellakseen pahoinpitelee tai surmaa pakkovaltaa uhmaavan naisen.
Ja näin voi tapahtua Suomessa, jossa lähisuhdeväkivallastakin tuli virallisen syytteen alainen rikos jo vuosikymmeniä sitten.

Ujuni Ahmed on aivan oikeassa. Kansainvälistyvässä Suomessa ei pidä vaieta maahanmuuton kipupisteistä. Tarvitaan laaja-alaista ja ihmisarvoa kunnioittavaa keskustelua, johon osallistuvat myös maahanmuuttajat ja heistä erityisesti naiset.

Tarvitaan niin kutsutun kotouttamisen radikaalia remonttia, jossa kielen oppiminen, yhteiskunnan tuntemus ja mahdollisuus työn tekemiseen ovat keskeisiä.

Ymmärrystä ja vuoropuhelua on lisättävä.

Rasismista, olipa se avointa tai piiloista, meidän on sanouduttava irti yksituumaisesti.

Päivi Mononen-Mikkilä
puheenjohtaja
Suomen Keskustanaiset ry

(Mielipidekirjoitus on julkaistu aikaisemmin sanomalehti Kalevassa 27.7.2023)