Poliittinen osallistuminen ei aina ole ansio

Kauniista tavoitteista huolimatta poliittinen aktiivisuus, toiminta esimerkiksi kuntapolitiikassa, voi heijastua ikävällä tavalla osallistujan elämään.

Poliittinen aktiivisuus kumpuaa halusta muuttaa maailmaa ja toimia itselleen tärkeiden asioiden edistämiseksi niin lähiympäristössä kuin laajemminkin.

Kansalaisten osallisuus on yksi Suomen ja Euroopan Unionin keskeisistä tavoitteista. Poliittinen vaikuttaminen ja osallistuminen kytkeytyvät tiiviisti osallisuuden kokemiseen eli siihen, että olen osa tätä yhteiskuntaa ja mielipiteilläni on merkitystä. Osallistumismahdollisuudet lisäävät yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia.

Kauniista tavoitteista huolimatta poliittinen aktiivisuus, toiminta esimerkiksi kuntapolitiikassa voi heijastua ikävällä tavalla osallistujan elämään. Aktiivinen toimija voi huomata työnhakutilanteessa, että ansioluettelossa luottamustoimet ovatkin rasite. Moni verkostoitunut ja koulutettu henkilö on joutunut toteamaan, että poliittinen osallistuminen on sulkenut useita ovia työelämässä.

Viime viikkojen valtakunnallinen poliittinen keskustelu lisännee työantajien varovaisuutta. Ylilyönnit heijastuvat jokaiseen poliittisesti aktiiviseen toimijaan.

Tilanne on huolestuttava, sillä avoin demokraattinen päätöksenteko tarvitsee osallistujia. Se tarvitsee erityisesti nuoria ja pienten lasten vanhempia, mutta myös keski-ikäisiä ja eläkeläisiä.

Tällä hetkellä poliittinen osallistuminen ei välttämättä ole ansio. Se on kuitenkin merkittävä tapa vaikuttaa ja muuttaa maailmaa paremmaksi. Vaikuttamisen mahdollisuuksia pitäisi tuoda lähemmäksi meitä kaikkia ja ihmisiä tulisi kannustaa mukaan myös poliittiseen päätöksentekoon.

Krista Heikkinen

Maarit Simoska

aktiivitoimijoita, yhteiskuntatieteiden maistereita

Rovaniemi

EtusivuAjankohtaistaKannanototPoliittinen osallistuminen ei aina ole ansio