Uusi tilastolaskelma kertoo suomalaisten hyvinvoinnin heikentyvän. Kovasta talouskasvustakin huolimatta hyvinvointi näyttää jatkaneen vähentymistään jo parikymmentä vuotta.
Tilastokeskuksen tutkimuspäällikkö Jukka Hoffrenin mielestä Suomessa on takerruttu liiaksi talouskasvun eli bruttokansantuotteen tuijottamiseen. Hänen mielestään on väärin luulla, että bruttokansantuote kertoisi, miten rikas maa on. Huomion pitäisi olla hyvinvoinnin seuraamisessa.
Vanha tuttu BKT-luku kertoo, paljonko maassa tuotetaan tavaraa ja palveluita. Tähän saakka valtiot ovat seuranneet kansalaistensa hyvinvoinnin kehitystä bruttokansantuotteen kehityksellä. Ajatuksena on, että mitä suurempi BKT, sitä paremmin menee. Tämä tieto alkaa kuitenkin olla yhä harhaanjohtavampi. Sodan jälkeen talouskasvu on kyllä lisännyt myös hyvinvointia, mutta tuoreen laskelman mukaan suomalaisten hyvinvointi on heikentynyt sitkeästi vuodesta 1990 lähtien, vaikka talouskasvusta kertova bkt-luku on samaan aikaan noussut roimasti.
Hyvinvointia heikentävät mm. luonnonvarojen ylikulutus, vapaa-ajan vähäisyys, vesistöjen pilaaminen, suo-, maatalous- ja metsäpinta-alan pieneneminen, ilmansaasteet ja rikollisuus. Tilastokeskuksen aineiston mukaan etenkin tuloerojen kasvu on vähentänyt suomalaisten hyvinvointia. Tuloerot maassamme ovat kasvaneet ennätysvauhtia.
Kansantaloustieteen oppikirjoissa talouden tehtäväksi määritellään ihmisen tarpeiden tyydyttäminen. Ihmisen tarpeet eivät rajaudu vain aineellisiin tarpeisiin vaan hänellä on myös henkisiä tarpeita. Ihminen ei elä vain leivästä. Bruttokansantuote ei ota huomioon tekijöitä, joita on vaikea mitasta rahassa kuten terveyttä, turvallisuutta, hyvää elinympäristöä, käytettävissä olevaa vapaa-aikaa tai tasa-arvoa ja sosiaalista vuorovaikutusta. Hyvinvointiin kuuluu hyvä elämä ja kestävä kehitys koko kirjossaan.
Hyvä, että Tilastokeskuksessa on ryhdytty kehittämään maailmalta hankittujen esimerkkien pohjalta mittareita, joilla todellista hyvinvointia voidaan arvioida. Todellista hyvinvointia kuvaavat mittarit tarvitaan nopeasti poliittisten päätöksentekijöiden ja yritysten käyttöön.
Kirjoittaja on oikeustieteen tohtori, joka työskentelee ympäristöministeriössä kansliapäällikkönä