Hannele Pokka: Ei Kekkosen aikaan

Tällaista ei sattunut Kekkosen aikaan! Tämä oli tokaisu, jonka kuuli kotipuolessa Lapissa usein 1980- , 1990- ja 2000-luvullakin, kun politiikan päätökset eivät olleet pohjoisen ihmisten mieleen. Kun viikon vaihteessa poikkesin Rovaniemellä, hallitusneuvottelut olivat paikallisen Prisman kuppilassa kahvistelemassa olleiden eläkeläismiesten puheenaihe. Nyt ei enää puhuttu Kekkosesta. Lapissakin on viimein huomattu, etteivät Suomen presidentit ole enää kekkosia. Ainakin perustuslaki on siirtänyt presidentiltä valtaa eduskunnalle. Sen sijaan siellä puhuttiin Kataisesta, Soinista ja Urpilaisesta. Kuppilaparlamentti toivoi, että Suomeen saataisiin pikaisesti enemmistöhallitus.

Hallitusneuvottelujen pitkittyminen tuntuu meidän virkamiestenkin päivittäisissä työrutiineissa. Ollaan totuttu siihen, että tärkeät linjakysymykset viedään ministerin päätettäväksi. Ministeriltä kysytään kantaa virkanimityksiin. Hallitusohjelmaa seurataan tarkkaan. Nyt ei ole hallitusta eikä siten hallitusohjelmaakaan. Ei voida aloittaa mitään merkittävää lainsäädäntöhanketta, sillä sellaisesta tekee päätöksen ministeri. Niin että kyllä se virkamiehen elämässä tuntuu jo siltä, että taloon tarvittaisiin emäntä tai isäntä.

Jotkut sanovat, että Suomessa on siirrytty muun Euroopan tapaan epävakaaseen poliittiseen aikaan. Siihen kuuluvat nopeat ja suuret muutokset puolueiden kannatuksessa, pitkät hallitusneuvottelut ja tilanteen mukaan joko enemmistö- tai vähemmistöhallitukset.

Tähän en oikein vielä usko. Suomalaiseen politiikkaan on tähän asti kuulunut vahva pragmaattisuus. Puoluejohtajilla on ollut tarvittaessa sekä halua ja kykyä sopia. Tällä konsensus-hengellä on Suomessa pitkä perinne. Tuskin se vielä mihinkään on hävinnyt.

Kirjoittaja on oikeustieteen tohtori, joka työskentelee kansliapäällikkönä ympäristöministeriössä