Elina Havu: Perheensä ulkopuolinen

Perhevapaiden uudistamiskeskustelu on jatkunut vilkkaana sen jälkeen, kun perhevapaajärjestelmää pohtinut työryhmä antoi alkuvuodesta esityksensä uusiksi malleiksi.

Uusimmassa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapsemme – lehdessä oli myös pohdintaa perhevapaajärjestelmän uudistamisesta.

Kyseisessä artikkelissa kannatettiin vanhempainvapaa-ajan pidentämistä. Haastateltavana ollut erikoistutkija Johanna Lammi-Taskula Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanoi olevan tärkeää, että isä voisi osallistua vauvan elämään alusta alkaen. Hänen mukaansa isä voi muuten jäädä herkästi syrjään lasten elämästä ja uppoutua pitkiin työpäiviin.

Minä tiedän miltä sen tuntuu, sillä minulle kävi juuri niin.

Kuten olen jo edellisissä kirjoituksissani kertonut, menin töihin poikani ollessa kuuden ja puolen kuukauden ikäinen. Mieheni jäi kotiin lapsemme kanssa puoleksi vuodeksi ja oli tämän jälkeen vielä osittaisella hoitovapaalla neljä kuukautta. Työni sisälsi tuolloin paljon matkustamista ja olin lähes koko viime syksyn työmatkalla lähes poikkeuksetta maanantai-illasta torstai-iltaan. Samalla mieheni pyöritti viikot arkea oman työnsä ohella. Työni vaati paljon ja oli raskasta, mutta samalla sen verran antoisaa, että oli viedä täysin mukaansa. Viikonloput olivat ihania hengähdystaukoja, jotka vietin perheeni kanssa akkuja ladaten.

Poissaolostani johtuen miehestäni muodostui perheemme lastenhoidollinen asiantuntija. Aluksi olikin luontevaa, että kysyin monesta asiasta mieheltäni. Miten olette tehneet nämä jutut, entäs nukuttaminen, entäs vaatteet? Enhän voinut tietää heidän rutiinejaan ja tapojaan. Pikku hiljaa tilanne muuttui ja aloin vähitellen sysätä vastuuta enemmän miehelle. Tehköön itse, kun paremmin tietää, ajattelin ja vetäydyin hoitotilanteista.

Oli yllättävää huomata, miten helposti perheen arjen ulkopuolelle joutui. Etääntyminen sekä vastuusta luopuminen tuntui jopa liiankin helpolta ratkaisulta. Oli helppoa työntää vastuu toiselle sen varjolla, että toinen tiesi paremmin.

Onneksi tajusin kuitenkin pian, etten voi toimia tällä tavalla, sillä tunsin itseni petturiksi. Olimmehan sopineet, että lasta hoidetaan yhdessä ja kumpikin saa tarpeeksi hengähdystaukoja. Paljon matkustusta vaatinut työ vaihtui toiseen työtehtävään viime vuoden lopussa, joten tilanne on nyt muuttunut kotona paljon tasa-arvoisemmaksi.

Ymmärrän siis miehiä, jotka tahtomattaan tai halutessaan joutuvat ulkopuoliseksi perheessään. Kehotankin teitä isät ja äidit miettimään omia käyttäytymismallejanne. Sysäättekö vastuun liiankin helposti toiselle? Entä omiiko toinen teistä liikaa hoivaajan ja vastuunkantajan roolia? Suosittelen lämpimästi näiden roolien jakamista. Kumpikin saa ottaa vastuuta, kumpikin saa hengähtää. Kun vastuun jakaa, arjesta tulee paljon parempaa. Ja kuka tästä taas hyötyy? Parisuhteen ohella selvä voittaja on jälleen kerran lapsi, joka saa itselleen hyvinvoivat vanhemmat.

PS. Kiitos rakas mieheni, että olet jaksanut kantaa arkea ja tukea minua. Olet ihana.

Kirjoittaja on töitä tekevä äiti, ay-jyrä ja feministi, joka asuu Suomenlinnassa.