Elina Havu: Ota tai jää kotiin

Heinäkuun lopussa Oma kaupunki uutisoi, että pääkaupunkiseudun päiväkodit pullistelevat lapsista. Lasten määrä on jatkuvasti kasvanut, kun perheet eivät enää olekaan muuttaneet pois kaupungista kehyskuntiin. Esimerkiksi vuonna 2009 Helsingin päiväkoteihin tuli 1100 lasta odotettua enemmän.

Kasvu on jatkunut tänä vuonna, kun Helsingin kaupunki sai keväällä 400 päiväkotipaikkahakemusta enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna. Kaupungin varhaiskasvatuspäällikkö Hannele Lakkavaara toteaa Oma kaupungin haastattelussa heidän valmistelevan uusia ratkaisuja esimerkiksi juuri kantakaupungin alueelle.

Nämä uudet ratkaisut ovatkin olleet varsin luovia. Kuulin viime kesäkuussa, että osa lapsista jotka eivät kantakaupungin päiväkoteihin enää mahtuneet, oli päätetty sijoittaa joko Östersundomin tai Suomenlinnan päiväkoteihin. Kantakaupunkiin aiotaan Suomenlinnan päiväkodissa lukemani tiedotteen mukaan avata jatkossa uusia päiväkoteja, mutta kasvaneeseen lapsimäärään ne eivät vielä auta.

Koska tarjotun – ja mahdottomaksi osoittautuneen – päiväkotipaikan hylkääminen tarkoittaa sen menettämistä, kaupungilla oli näin mahdollisuus saada osa vanhemmista jäämään kotiin lapsensa kanssa tai esimerkiksi ostaa yksityisiä päivähoitopalveluja. Päiväkodissa kuulemani mukaan suurin osa näistä Suomenlinnaan sijoitetuiksi valituista lapsista oli 1-3-vuotiaita eli juuri niitä, joiden vanhemmat ovat siirtymässä takaisin perhevapailta työelämään.

Hulluinta ideassa oli se, että kaupunki ilmeisesti tosissaan suunnitteli yhden päiväkodin hoitajan tuovan aamulla lautalla Kauppatorilta Suomenlinnaan nämä 1-3-vuotiaat hoidettavat. Hoitajan olisi myös kuulunut tulla yksin Suomenlinnan päässä lauttarannasta päiväkotiin ja iltapäivällä samaa reittiä takaisin Kauppatorille, josta vanhemmat olisivat jälkikasvunsa noutaneet. Matka Suomenlinnan päässä lauttarannasta päiväkotiin on lyhyt, mutta varsin haasteellinen, kun kaikki hoidettavat eivät vielä osaisi kävellä tuota matkaa.

Olemme vanhempina onnellisia, kun lapsemme saa olla Suomenlinnan pienessä ja kodinomaisessa päiväkodissa. En ole kuitenkaan tässä asiassa niin kutsuttu Nimby (Not In My Back Yard, ”ei minun takapihalleni”), sillä Suomenlinnan päiväkodin olemassaolon ehto on lasten riittävä lukumäärä. Siten lasten lukumäärän lisäys on hyvä asia. Minua nimenomaan säälittivät ne lapset, joiden päiväkotimatka saattaisi tuntua turvattomalta ja ne vanhemmat, jotka joutuisivat muun muassa sitoutumaan harvoihin lautta-aikatauluihin. Lautta ei mattimyöhäisiä odota, joten esimerkiksi aamulla myöhästymisen sattuessa vanhemman työpäivä lyhentyisi jopa kahdella tunnilla. Kuljetusmalli ei myöskään olisi tarjonnut esimerkiksi joustavia hakuaikoja lautta-aikataulujen vuoksi, joten pienten päiväkotilasten päivät olisivat saattaneet muodostua paljon pidemmiksi kuin kantakaupungin päiväkodissa lähellä kotia.

Tällä ratkaisulla Helsingin kaupunki tarjosi vanhemmille ota tai jää kotiin – ratkaisua. Tiedossa ideaa keksittäessä varmasti oli, että suurin osa ei ota paikkaa vastaan. Lapsemme palasi viime viikolla takaisin kesäloman jälkeen hoitoon ja tuolloin selvisi, kuinka monta lasta loppujen lopuksi tuli kaupungin puolelta päiväkotiin. En ollut kovin yllättynyt hoitajan kertoessa yhdestä ainoasta lapsesta, joka nyt kulkee päivittäin kaupungista Suomenlinnaan päiväkotiin. Kaikki muut päiväkotipaikan saaneet olivat tehneet muun ratkaisun.

Näin toimii subjektiivinen päivähoito-oikeus Helsingissä.

Kirjoittaja on töitä tekevä äiti, ay-jyrä ja feministi, joka asuu Suomenlinnassa