Toteutuuko tasa-arvo urheilussa?

Suomi sai EM-kisoissa Münchenissä neljä mitalia, joista kaksi oli kultaista, yksi hopeinen ja yksi pronssinen. Saavutus oli mahtava pienelle maalle ja varsinkin viime vuosien menestys huomioon ottaen.

Topi Raitasen kultaa osattiin vähäsen jopa odottaa. Vilma Murron kulta oli yllätys ja kertakaikkisen hieno sellainen. Vilma paransi Suomen ennätystä saman illan aikana peräti kolme kertaa. Hän toi myös Suomen naisille ensimmäisen EM-mitalin kahteenkymmeneen vuoteen.

Kristiina Mäkelä oli kolmiloikassa hopealla niin ikään Suomen ennätyksellä. Kova saavutus on vaatinut pitkän työn, mutta nyt palkka tuli.

Himmeimmän mitalin, pronssin, toi Lassi Etelätalo miesten keihäässä. Kirkkaampaakin saatettiin keihäässä odottaa, mutta saatiin toki mitali. Mediahuomion perusteella tuntuu kuitenkin siltä, että tämä mitali oli julkisuusarvoltaan painavin.

Työelämässä naisen euro on tunnetusti 80 senttiä. Tämä arvostusero näyttää koskevan myös urheilussa saavutettuja mitaleita. Tai sitten eri urheilulajien arvostuksessa on aika suuria eroja. Kaikissa lajeissa kansainvälisen menestyksen saavuttaminen vaatii yhtä lailla kovaa ja pitkäjänteistä työtä.

Suomen naisurheilijat ovat viime vuosina saavuttaneet kansainvälistäkin menestystä. Naisurheilun tulevaisuuskin näyttää valoisalta monissa lajeissa. Ehkä naisten innoittamana koko yleisurheiluperheemme on päässyt uuden nousukauden kynnykselle.

Toivotan Suomen naisurheilijoille onnea saavutusten johdosta ja jatkuvaa menestystä urheilun vaativalla saralla.

Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen
Suomen Keskustanaiset ry:n hallituksen jäsen
Pirkanmaa

EtusivuAjankohtaistaAvain-blogiToteutuuko tasa-arvo urheilussa?