Hannele Pokka: Sinilevää

Koira joi vettä järvestä ja tuli kauhean kipeäksi. Lappilaiset ystäväni ihmettelivät, örröksikö olin tullut, kun annoin koiran juoda sinilevävettä. Eläinlääkäri sanoi sinilevän olevan koiran elimistölle paljon vaarallisempi kuin ihmiselle ja määräsi lääkkeitä. Koira makasi voipuneena eteisen lattialla, joka oli vuorattu sanomalehtipaperilla. Koko talo haisi. Meni toista viikkoa ennen kuin koira lakkasi roikottamasta häntää jalkojen välissä ja ilmoitti kumealla haukullaan olevansa taas valmis leikkimään ja lähtemään lenkille.

Pääkaupunkiseudun järvet ja lampareet ovat niin tiheän asutuksen keskellä, etteivät niiden vedet ole hääppöisessä kunnossa. Järvien ja jokien rehevöityminen on kuitenkin tosiasia myös syvällä maaseudulla. Ei ole selvää haitan aiheuttajaa kuten tiivistä asutusta. On vain kylien taloja, loma-asuntoja,. maatiloja, metsiä, soita ja peltoja. Biologit ovat keksineet asialle oman sanaparin: puhutaan hajakuormituksesta, vesistöön valuu ravinteita kuten fosforia ja typpeä useasta lähteestä pieninä erinä.

1960-luvulla yli puolet suomalaisista asui pilaantuneen tai hyvin huonokuntoisen vesistön äärellä. Silloin radiossa Irvin Goodman lauloi Lievestuoreen Liisasta.. 1970-luvulla lainsäädäntöä muutettiin ja puunjalostustehtaille ja yhdyskuntien jätevesien käsittelylle ryhdyttiin asettamaan tiukkoja päästörajoja. Tämän työn tuloksista nautimme nyt. Suurten kuormittajien päästöt on saatu kuriin ja vesien tilaa parannettua.

Tänä päivänä haja- ja loma-asutuksen jätevedet ovat maatalouden ja teollisuuden jälkeen vesistöjen suurimpia fosforikuormittajia. Kun maaseudun asukkaita on kannustettu tehostamaan oman kiinteistön jätevesien käsittelyä, kysymys on ennen muuta oman asuinympäristön tilasta ja lähivesien laadusta.

Asetuksesta, jolla maaseudun kiinteistöt velvoitetaan tehostamaan jätevesiensä käsittelyä, on keskustelu kiivaasti viimeiset kuusi vuosi, koko sen ajan, kun asetus on ollut voimassa. Asetuksen hyväksynyt vuosikymmenen alun ympäristöministeri Jan-Erik Enestam kertoi hiljattain julkisuudessa, että hänellä oli väärä käsitys asetuksen kustannuksista. Tämä epäilemättä pitää paikkansa. Nykyisen ympäristöministeri Paula Lehtomäen aika onkin mennyt, epäselvän asetuksen pykälien selventämiseen.

Hannele Pokka

Kirjoittaja on oikeustieteen tohtori, joka työskentelee ympäristöministeriössä kansliapäällikkönä