Komission puuttumista tasa-arvoon kiintiöillä on kyseenalaistettu moneen otteeseen. Redingin perusteluna on, että kehitystä ei ole vapaaehtoispohjalta tapahtunut. Koko EU:n pörssiyrityksistä naishallitusjäseniä on 14 prosenttia. Nykyisellä menolla saisi odottaa 40 vuotta, ennen kuin naisten ja miesten edustus yhtiöiden hallituksissa olisi tasaväkinen.
Pätevät naiset olivat Suomessa hukassa jo 1990-luvun puolivälissä, kun tehtiin tasa-arvolakiin kiintiösäännös. Silloin tavoitteeksi otettiin 40 prosentin sukupuolikiintiöt julkisen sektorin toimielimiin. Aikaisemmin lakiin oli kirjattu vain vaatimus, että ”molempien sukupuolten pitää olla edustettuina”. Käytännössä yksi nainen riitti.
Koko EU:ssa yli puolet yliopistosta valmistuneista on naisia. Miten yrityksillä on varaa olla käyttämättä julkisilla varoilla korkeasti koulutetusta puolikkaasta? Ja miksi usean kansainvälisen yrityskonsulttitoimiston tutkimuksia vähätellään? Ne kun osoittavat selkeästi, että naiset tuovat firmoihin lisää rahaa ja parempaa johtamista, ja että vielä osakkeiden arvo on noussut.
Kyse on kai enemmän vallasta kuin pätevyyden puutteesta. Politiikassa naisilla on valtaa, mutta elinkeinoelämä tuntuu olevan yksi niistä linnakkeista, joissa harvat miehet ovat vallankahvassa. Hallituspaikat jaetaan hyväveliverkostoissa.
Työelämän tasa-arvoa ei yhdellä direktiivillä korjata, vaan tarvitaan ennen kaikkea asenteiden muutosta. Pärjätäkseen kansainvälisessä kilpailussa pörssiyhtiöiden tulisi osata hakea monipuolisempaa ja laaja-alaisempaa osaamista hallituksiinsa. Ja muistaa se, että naiset ovat ne, jotka tekevät suurimman osan kotitalouksien päätöksistä.