Kevään poikkeusolot nostivat myrskyn silmään laitoksen nimeltä Huoltovarmuuskeskus. Harva meistä oli pitkään aikaan huoltovarmuudesta mitään kuullutkaan – tosipaikan tullen huoltovarmuus joiltakin kriittisiltä osin osoittautui näennäiseksi.
Kevään poikkeusolot nostivat myrskyn silmään laitoksen nimeltä Huoltovarmuuskeskus. Harva meistä oli pitkään aikaan huoltovarmuudesta mitään kuullutkaan – tosipaikan tullen huoltovarmuus joiltakin kriittisiltä osin osoittautui näennäiseksi.
Omavaraisuus tarkoittaa, että pystymme itse tuottamaan sen, mitä omassa taloudessamme tarvitsemme. Tuon edellä mainitun Huoltovarmuuskeskuksen sivulta voi lukea, että ”hyvin harva yhteiskunta on nykyisin enää omavarainen. Riippuvuutta on yleisimmin energiatuotteista, korkean teknologian tuotteista ja pitkälle jalostetuista raaka- ja apuaineista.
Viime vuosikymmeninä Suomessa omavaraisuutemme on laskenut lähes kaikilla tuotannon aloilla. Huoltovarmuudesta huolehtiminen on valtion tehtävä. Me kansalaiset voimme varautua ”pahan päivän varalle” kotivaran avulla. Kotivara on viime vuosina ollut monien naisjärjestöjen – myös Keskustanaisten – huolen aiheena ja neuvonnan kohteena.
Kun koko kevään jokainen pyrki välttämään ylimääräistä kaupassa asiointia, kotivaran ja pakastimen antimien hyödyntäminen lienee noussut arvoonsa. Samalla tuli tehdyksi tilaa kohta alkavan uuden satokauden tuotteille.
Koronakevät herätti meidät ajattelemaan omaa varautumistamme ja omavaraisuuttamme. Se herätti myös kiinnittämään huomiota koko maamme huoltovarmuuteen. Ruotsista tulleet kyselyt mahdollisuudesta toimittaa sinne lihaa sekä vanhojen ja käyttökelvottomien suojainten löytyminen Suomen varmuusvarastoista hätkähdytti
.
Minkälainen on huoltovarmuutemme muilta osin? Siemenvilja? Ruoka? Energia? Raaka-aineet? Huoltovarmuuskeskus työllistää suuren joukon vastuullista tehtävää hoitavaa henkilökuntaa. Meillä kansalaisilla on heitä kohtaan ollut hiljainen luottamus. Toivottavasti he osoittautuvat jatkossa sen arvoisiksi.