Keskustanaiset on huolestunut viime vuosina yhteiskunnassamme lisääntyneestä epäasiallisesta ja henkilöön käyvästä hyökkäävästä keskustelutavasta. Erityisesti sosiaalisen median käytön myötä hyvä käytöstavat ovat unohtuneet. Poliittinen puhe on aina myös teko.
Vihapuheen on todettu rajoittavan demokratian toteutumista monin eri tavoin. Jokaisen pitää voida osallistua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja keskusteluun ilman pelkoa.
Vihapuheesta on lyhyt matka vihamielisiin hyökkäyksiin. Vihapuhe voi johtaa jopa
väkivaltaan.
Päättäjien tulee voida esittää kantansa ja käydä vuoropuhelua kansalaisten kanssa ilman maalittamista ja vihapuhetta. Vihapuhe on johtanut siihen, ettei keskusteluihin ei enää uskalleta osallistuta. Uhkana on, että yhteiskunnalliselle keskustelulle tärkeitä näkökulmia menetetään.
Erityisesti naiset empivät päättäjäksi lähtemistä heihin kohdistuvan vihapuheen ja epäasiallisen käytöksen pelossa.
Keskustanaiset korostaa avoimen ja rakentavan keskustelun tärkeyttä. Vaadimme, että jokaisen puolueen puheenjohtajan on puututtava omissa poliittisissa joukoissaan kaikkeen henkilöön kohdistuvaan ilkeään puheeseen ja epäasialliseen käytökseen.
Jokaisella on vastuu omista sanoistaan ja teoistaan ja samalla yhteisöllinen vastuu yhteiskunnan ilmapiiristä.