Suomen Keskustanaiset: Puheenjohtaja Kulmunin kutsu kuultu

Suomen Keskustanaiset haluavat olla Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmunin mukana rakentamassa parempaa Suomea.
Puheenjohtaja Kulmuni nosti linjapuheessaan esiin erityisesti nuoria naisia koskevan kysymyksen syntyvyydestä. Monelle nuorelle este lapsitoiveen toteutumiselle on pätkittäinen työelämä. Toiveistaan huolimatta toiset eivät voi saada lapsia, toiset eivät edes halua. Kyse on henkilökohtaisesta asiasta. Perheet eivät tarvitse myöskään ulkopuolisia neuvomaan perhevapaissa ja lasten hoidosta päättämisessä.

Suomen tulee olla nykyistä parempi vastaamaan tulevaisuuden osaamisesta. Jokaisesta lapsesta ja nuoresta on pidettävä huolta. Peruskoulussa pitää oppia lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan sekä saada valmiudet jatkaa toisen asteen opinnoissa. Jotta tämä tavoite toteutuisi, koulupolun alkuun tarvitaan yhteiskunnalta erityisiä satsauksia.

Suomen talous ja hyvinvointi perustuvat siihen, että mahdollisimman monella on työtä. Monilla aloilla on nyt pula osaavasta työvoimasta. Tähän on vastattava joustavalla koulutuksella ja lisäämällä työperäistä maahanmuuttoa.

Suomalainen kotouttamispolitiikka tarvitsee muutosta. Erityisesti naisten koulutukseen panostamalla maahanmuuttajaperheiden tilanne paranee ja pitkällä tähtäimellä suomalainen yhteiskunta hyötyy. Maahanmuuttajista saamme osaavia henkilöitä työelämän tarpeisiin.

Yrittämisen edellytyksenä on, että yrittäminen on kannattavaa. Yrittämisen verotus ei saa kiristyä. Nyt tarvitaan vakautta ja ennustettavuutta, jotta yritykset uskaltavat investoida tulevaisuuteen ja palkata uutta työvoimaa.

Puheenjohtaja Kulmuni kutsui kaikki suomalaiset mukaan yhteiseen työhön. Me keskustanaiset tartumme Katrin käteen. Tartu Sinäkin!

EtusivuAjankohtaistaKannanototSuomen Keskustanaiset: Puheenjohtaja Kulmunin kutsu kuultu