Pohjois-Pohjanmaan Keskustanaiset rohkaisee vuosikokouksensa kannanotossa uusia naisehdokkaita mukaan kuntavaaleihin. Listalle mahtuu vielä. Vielä on hetki aikaa!

Yhteisten asioiden hoitamiseen – politiikkaan – tarvitaan eri ikäisiä, eri taustoilta tulevia ja eri tavoin ajattelevia tavallisia miehiä ja naisia.

On tärkeää, että jokainen voi osallistua politiikkaan pelkäämättä epäasiallisia uhkauksia tai väkivaltaa. Sen vuoksi Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry on käynnistänyt vihapuheen ja häirinnän vastaisen kampanjan tunnuksella #vaalitilmanvihaa.

Tarkoituksena on estää vihapuhetta ja häirintää sekä tarjota tukea niitä kohdanneille. Lisäksi kampanjalla kannustetaan naisia asettumaan ehdolle kuntavaaleissa, joissa naisten osuus on aiemmin jäänyt pieneksi.

Yhä useammilla politiikan toimijoilla on omakohtaisia kokemuksia vihapuheesta – asiattomista ja vihamielisistä uhkauksista, kommenteista ja kirjoittelusta. Tämän vuoksi moni miettii, haluaako, uskaltaako ja jaksaako olla vaikuttamassa oman kotikuntansa asioihin, kun toisessa vaakakupissa on pelko vihapuheen myrskyn silmään joutumisesta.

Pohjois-Pohjanmaan Keskustanaiset muistuttaa, että politiikan arvostelu on osa demokratiaa, mutta minkäänlainen ihmisen tai ihmisryhmän ihmisarvon loukkaaminen, uhkailu tai solvaaminen ei ole hyväksyttävää eikä sallittua.

EtusivuAjankohtaistaKannanototPohjois-Pohjanmaan Keskustanaiset rohkaisee vuosikokouksensa kannanotossa uusia naisehdokkaita mukaan kuntavaaleihin. Listalle mahtuu vielä. Vielä on hetki aikaa!