Tänään julkistettu tasa-arvoinen perhevapaauudistus on voitto valinnanvapaudelle ja ennen kaikkea lapsille. Uudistus sisältää useita Keskustanaisten esittämiä keskeisiä tavoitteita. Perhevapaauudistus ei ole työllisyysteko, vaan perhevapaauudistuksen tekeminen lasten ja perheiden tarpeista lähtien on arvovalinta.
– Päätökset perhevapaista tehdään jatkossakin keittiön pöydän ääressä vanhempien kesken, iloitsee Suomen Keskustanaisten puheenjohtaja Sari Palmu.
Uudistuksessa isien rooli vahvistuu ilman, että äitien mahdollisuuksia vapaisiin rajoitetaan ja ansiosidonnaiset vapaat pitänevät pikkulapsiperheillä.
– Olemme tyytyväisiä, että Kokoomuksen tavoite taaperoiden kotihoidontuen lakkauttamisesta, saatikka leikkaamisesta ei toteudu.
Palmun mukaan perhevapaauudistus on myös hyvää jatkoa Keskustan toteuttamalle päivähoitomaksujen alentamiselle, jota Keskusta on toteuttanut myös edellisellä hallituskaudella.
– Perhevapaauudistus on vahva näyttö siitä, miten Keskusta on perheiden asialla hyvin tuloksin, muistuttaa Sari Palmu.