Hannele Pokka: Kekkosen aika historiaan

Koululaisten syyslomaviikko antoi taas mahdollisuuden piipahtaa kotona Rovaniemellä. Lehtiä haravoidessa pihamaalla työt oli pakko hetkeksi keskeyttää, sillä nelostiellä taloni ohitti erikoinen autokolonna. Suuret rekka-autot kuljettivat Kemijärven sellutehtaan kattiloita Kemin satamaan, josta ne nähtävästi laivalla matkaavat jonnekin kauas merten taakse, jossa sellun tekeminen on yhtiöiden omistajille vielä kannattavampaa kuin Suomessa.

Autot ajoivat hiljaa ja varoen pimenevässä illassa. Se oli kuin hautajaissaatto. Kuorma oli korkea ja hipoi ajoittain tien yli vedettyjä sähkölinjoja. Tuli mieleen, että siinä meni samalla Kekkosen aikaa historiaan, jolloin maallamme oli malttia vaurastua ja perustaa teollisuutta pohjoiseen Suomeen. Palautui mieleen tilaisuudet Kemijärvellä kolme vuotta sitten, kun kemijärveläisten perustama Massaliike yritti kansanliikkeenä taistella tehtaan lopettamista vastaan. Sen taistelun Massaliike hävisi.

Kemijärven isännät panivat aikoinaan omat rahansa likoon, että Itä-Lappiin saatiin sellutehdas. Nyt isäntiä Kemijärven perukoilla on entistä vähemmän ja heistäkin harvat ovat enää työikäisiä. Kehitys on ollut sama ja nopea kaikissa reuna-alueen kunnissa, joissa asukkaiden osana on sivusta katsoa, kun globaalit markkinavoimat vievät työpaikat merten taakse.

Näin ankealta maaseudun tulevaisuus ei kuitenkaan juuri nyt näytä. Metsästä aiotaan tehdä bioenergiaa ja autojen polttoainetta. Puuta halutaan entistä enemmän käyttää myös rakentamiseen. Koskaan aikaisemmin puuraaka-aineen, biomassan hyödyntämiseksi erilaisiksi tuotteiksi ei ole menossa niin paljon tuotekehitys- ja tutkimustoimintaa kuin tällä hetkellä. Maan hallitus panostaa luonnonvara-alalle. Tulevan joulukuun alussa eduskuntakin pääsee sanomaan sanansa, miten suomalaisten runsaista luonnonvaroista, metsästä, vedestä ja mineraaleista voidaan kestävällä tavalla luoda uutta työtä ja yrittämistä.

Luonnonvara-alan kasvu tuo varmasti ennen pitkää myös maaseudulle uutta tekemistä ja tekijöitä.

Kirjoittaja on oikeustieteen tohtori, joka työskentelee kansliapäällikkönä ympäristöministeriössä.