Auta lasta unelmoimaan!

Kaikilla lapsilla ja nuorilla on unelmia. Osan on helpompi sanoittaa niitä ääneen sekä, osan taas on vaikeampaa saada omista ajatuksista selkoa. Ehkä unelmiakin pitää joskus houkutella hieman, ainakin jos niitä jossain vaiheessa on muiden toimesta lytätty, vähätelty, ohjailtu tai oltu kuulematta. Näitä lapsia pitää kuunnella erityisen herkällä korvalla.

Keskustalaisena ylisukupolvisuus ja eri ikäisten toinen toisiltaan oppiminen ja molemminpuolinen auttaminen on keskeinen osa ajatusmaailmaani. Olemme mieheni kanssa toimineet sijaisvanhempina ja tämä onkin kasvattanut minua ihmisenä paljon. Kannustan jokaista aikuista miettimään, mitä kukakin voisi tehdä läheisten tai lähiseudun lasten ja nuorten hyväksi. Kuulumisten kysely, nuorisoporukan huomioiminen, rohkeasti jutustelu ja ajatusten vaihto nuorten kanssa on tärkeää. Itse olen saanut nuorisotsempparipalkinnon juuri tästä syystä.

Lapsena unelmoin, että saisin perheen, minusta tulisi maanviljelijä ja pystyisin neuvomaan toisiakin, miten viljellään niin, että pellot kasvavat. Myös yksi unelmistani oli puuhastelu puutarhassa, täysin omassa rauhassa. Myöhemmin huomasin, että viljelijän menestyminen on politiikasta kiinni ja lähdin sitä kautta vaikuttamaan unelmaani, siihen että suomalaisilla olisi puhdasta ruokaa.

Minua on onnistanut. Olen saanut myös jatkaa kotitilani kehittämistä. Olen saanut rakkaan miehen ja kasvattaa lapset aikuiseksi, mutta toisaalta kaikki unelmat eivät ole toteutuneet. Esimerkiksi puuhastelun puutarhassa olen jättänyt tuleviin aikoihin. Kaikki unelmat ovat tärkeitä, vaikka ne eivät toteutuisikaan. Ne antavat suuntaa elämälle ja ajatuksille siivet.

Lasten ja nuorten mielenterveysmurheet pahenevat, tai ehkäpä niistä uskalletaan puhua nykyään enemmän. Osa huonosti voivista nuorista on jo perhetaustaltaan huono-osaisia. Jotkut nuorista jäävät ilman ystäviä ja harrastuksia. Monet nuoret nukkuvat ja liikkuvat aivan liian vähän ja sosiaalinen media täyttää nuorten yöt ja vapaa-ajan. Mikäli nuori saadaan hätisteltyä huoneestaan, keskustan aikaan saama nuorten ilmainen harrastetakuu voi helpottaa ongelmaa.

Haluan, että nuorten mielenterveyspalveluihin pääsy paranee myös. Ei ammattiavun tarvitse olla vuosien psykoterapiahoitoa. Ajoissa annettu apu voi olla matalan kynnyksen mielenterveyspalvelua. Ehkä raskaampia hoitojaksoja ei silloin tarvitakaan. Tärkeintä on nopea hoitoon pääsy ja se, että joku oikeasti kuulee ja kuuntelee.

Kuitenkin. Jokainen nuori tarvitsee myös ihan tavallista aikuista. Kuka tahansa voi olla turvallinen aikuinen, joka voi auttaa lasta tai nuorta unelmoimaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Pyydän – kysy nuorelta, mitä hän toivoo tulevaisuudelta. Jos hän ei toivo mitään, luo yhdessä unelma!

Anne Kalmari
Kirjoittaja on kansanedustaja, maa- ja metsätalousyrittäjä Kivijärveltä. Annea voi äänestää Keski-Suomen vaalipiirissä.

EtusivuAjankohtaistaAvain-blogiAuta lasta unelmoimaan!