Aluevaaleissa vahva valtakirja Keskustalle

Keskusta onnistui aluevaaleissa ja kampanjoinnissa hyvin, ehkä paremmin kuin monet uskalsivat edes unelmoida. Sitkeä työ palkittiin. Keskusta julkaisi vaaliohjelmansa ensimmäisenä puolueista, lähipalveluiden turvaaminen niin maalla kuin kaupungeissa on tärkeä tavoite nyt ja tulevaisuudessa.

Aluevaalien kampanjointia käytiin hankalissa olosuhteissa covid – 19 vaikeuttaessa kampanjointia. Ehdokkaamme kampanjoivat monissa eri kanavissa ja jaksoivat toistaa viestiä kerrasta toiseen. Keskusta on kärsinyt itsetunto- ongelmista pitkään ja ehkä juuri siksi aluevaalien pronssisija tuntuu voitolta.

Iso kiitos vaalien tuloksesta kuuluu ehdokkaillemme, jotka eivät säästelleet itseään vaan päivästä toiseen jaksoivat kampanjoida. Puolueemme puheenjohtaja Annika Saarikko onnistui vaalitenteissä erinomaisesti, lisäksi hän ja muu puoluejohto sekä ministerit kiersivät kenttää siellä, missä suinkin sai järjestää tilaisuuksia – lämmin kiitos myös heille isosta panoksesta kampanjointiin.

Kampanjointi sosiaalisessa mediassa korostui erittäin paljon Keskustan, mutta erityisesti Keskustanaisten omat somekuvat olivat erittäin onnistuneita apuvälineitä vauhdittamaan sanomamme levittämistä.

Yksi ilon aihe on myös läpimenneiden naisaluevaltuutettujen määrä. Keskustasta valittiin yhteensä 297 aluevaltuutettua ja 144 heistä on naisia. Iso osa heistä on joko sosiaali- tai terveydenhoidon ammattilaisia. Vaaleissa luotettiin alan kokemukseen, mutta myös pitkään poliittiseen kokemukseen.

Työ aluevaltuutetuilla alkaa ja meillä on iso työ hyvinvointialueidemme palveluiden turvaamisessa ja kehittämisessä. Meidän tulee muistaa lupauksemme lähipalveluista, kun lähdemme päättämään palveluiden järjestämisestä.

Vaikka Keskusta onnistui saamaan sanomansa läpi, kotiin jääneiden ihmisten osuus oli liian iso. Kaikille ihmisille ei selvästi auennut, mitkä nämä vaalit ovat. Miten tavoitamme nämä ihmiset tulevaisuudessa? Siinä on meille kaikille pähkinää purtavaksi.

Onnistuneet aluevaalit antavat varmasti eduskuntaryhmällemme ja varsinkin ministereillemme voimaa kevään vääntöihin eduskunnassa. Valtakirja on edelleen vahva. Vaalitulos antaa varmasti potkua eduskuntavaaliehdokkaiden etsimiseen. Työ täytyy aloittaa välittömästi.

Nautitaan aluevaalituloksesta ja kerätään kaikki onnistumiset reppuumme, jotta jaksamme puurtaa vaativassa työssä. Vielä kerran lämpimät onnittelut uusille aluevaltuutetuille, varavaltuutetuille sekä kaikille ehdokkaina olleille. Te kaikki teitte upean työn, jolla pääsimme upeaan vaalitulokseen. Kiitos jokaiselle äänestäjällemme, puolueelle, Keskustanaisille, piirijärjestöille, kunnallisjärjestöille, paikallisosastoille sekä tukijoukoille!

Jokaisella oli ratkaisevan tärkeä merkitys tavoitteemme toteutumisessa. Jokaista tarvitaan!

Sari Palmu
Kirjoittaja on Suomen Keskustanaisten puheenjohtaja

EtusivuAjankohtaistaAvain-blogiAluevaaleissa vahva valtakirja Keskustalle