Lapissa tehdään hyvää yhdessä

Lapsiperheköyhyys koskettaa tänä päivänä Suomessa vähintään 120 000 lasta. Suomen Unicefin mukaan Orpon hallitus tulee lisäämään lapsiperheköyhyyttä ja se voi vaikuttaa yhteiskuntaan oppimistuloksia myöten. Suomessa noin 12 prosenttia lapsista elää pienituloisissa perheissä. Suomalaisista lapsiperheistä kaikkiaan noin yhdeksän prosenttia turvautuu toimeentulotukeen, jotta arjesta selvitään. Toimeentulotukikaan ei välttämättä enää riitä päivittäistavaroiden hankintaan, silloin ennaltaehkäisevänä tahona toimii kolmas sektori, joka on myös valtavien leikkausten kohteena.

Tänä syksynä Rovaniemen Hope paikallisyhdistys kertoi, kuinka hygieniatarvikkeista oli huutava pula, perheille ei ollut jaettavana arkisia puhtaus- ja hygieniatarvikkeita.

Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n tarkoitus on synnyttää konkreettinen hyvän kierre ja antaa lapsille tasa-arvoisemmat mahdollisuudet arkeen. Hope toimii 20 paikallistoimijan välityksellä vapaaehtoisvetoisesti eri puolilla Suomea. Hope saa toimintansa kautta paljon ensikäden tietoa köyhien lapsiperheiden arjesta.

Hope välittää tietoa ja ratkaisuehdotuksia lapsiperheköyhyyteen liittyen aktiivisesti päättäjille kunnissa, hyvinvointialueilla ja valtakunnallisesti. Lahjoitukset Hopelle helpottavat perheiden arkea, mutta eivät riitä muuttamaan perheiden tilannetta pysyvästi.

Keskustan arvoja ovat kiistatta perheiden hyvinvointi, yhteisöllisyys ja välittäminen. Siitäpä syystä Rovaniemen Keskustan luottamushenkilöt yhteistyössä Lapin Keskustanaisten kanssa tarttuivat toimeen ja laittoivat keskinäisen keräyksen pystyyn paikallisia perheitä varten. Lahjoituksesta tuli lopulta huomattava.

Hyvää voi tehdä monella tapaa ja ympäri vuoden, yhdessä olemme enemmän!

Teksti & kuva: Krista Heikkinen

EtusivuAjankohtaistaUutisetLapissa tehdään hyvää yhdessä