Keski-Pohjanmaan Keskustanaiset: Johanna Paloranta Suomen Keskustanaisten varapuheenjohtajaksi.

Keski-Pohjanmaan Keskustanaiset esittää Johanna Palorantaa Suomen Keskustanaisten varapuheenjohtajaksi. Kokkolalainen Johanna Paloranta on toiminut Suomen Keskustanaisten hallituksessa ja Keski-Pohjanmaan Keskustanaisten puheenjohtajana.
Paloranta on Kokkolan kaupunginvaltuutettu ja Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja sekä kaupunginhallituksen jäsen. Palorannan luottamustoimet kertovat hänen hyvistä yhteistyökyvyistään.

”Olen saanut paljon tukea tehtävissäni ja toivottavasti onnistunut jakamaan sitä myös muille. Naisten nostaminen esille ja keskinäinen tukeminen ovatkin yksi kehitysalue myös valtakunnallisessa työssä. ” Toteaa Paloranta.

Keski-Pohjanmaan Keskustanaisten puheenjohtaja Riitta Rahkola iloitsee Palorannan ehdokkuudesta:
”Johanna Paloranta on luottamuksen rakentaja ja alueiden puolustaja. Se näkyy hänen työssään kuntapäättäjänä ja maakuntapoliitikkona ja tulee varmasti näkymään myös valtakunnallisesti, jos hänet valitaan Suomen Keskustanaisten varapuheenjohtajaksi.”

Paloranta on joukkuepelaaja, joka johtajan roolissa kannustaa keskusteluun ja osallistaa toisia, ennen kuin muodostaa omaa mielipidettään. Näin hän itse kertoo:
”Luottamusta rakennetaan keskustelemalla asioista kasvotusten ja kuuntelemalla mitä jäsenillä on oikeasti sanottavana. Mihin suuntaan järjestömme on menossa ja kuinka me tulevaisuudessa omalta osaltamme huolehdimme Isänmaan edusta.”

Suomen Keskustanaisten puheenjohtajisto valitaan 18.-19.6 pidettävässä 38. edustajakokouksessa, joka järjestetään etäyhteyksin Hotelli OnnenTähti, Tuuri. Näytä vähemmän

EtusivuAjankohtaistaKannanototKeski-Pohjanmaan Keskustanaiset: Johanna Paloranta Suomen Keskustanaisten varapuheenjohtajaksi.