Keskustanaisten puheenjohtaja, Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Elsi Katainen:
Työllisyys ylös yhteiskuntasopimuksella
Yhteiskuntasopimus on osoitus siitä, mitä sopimalla ja sitkeydellä voidaan Suomessa edelleen saada aikaan.
Ratkaisu mahdollistaa toteutuessaan käänteen Suomen taloudessa ja työllisyyden tuntuvan paranemisen. Vain työpaikat ovat kestävä ratkaisu Suomen ongelmiin.
Nyt meidän on samalla otteella sovittava ja päätettävä yhdessä myös muut Suomen kuntoon laittamisen edellyttämät uudistukset. Kaikki voimavarat on syytä laittaa ratkaisujen aikaansaamiseen.
Ratkaisu ei ole tavallisten työtä tekevien suomalaisten kannalta kivuton. Se on kuitenkin oikeudenmukaisempi ja tasapuolisempi kuin mihin hallitus ja eduskunta olisivat lainsäädännön kautta pystyneet.
Pidän erittäin tärkeänä, että paikallisen sopimisen mahdollisuutta työpaikoilla edistetään. Työpaikoilla voidaan yhteistyössä hakea hankalissa tilanteissa ratkaisuja ilman, että joudutaan menemään lomautuksiin tai irtisanomisiin. Siitä paikallisessa sopimisessa on pohjimmiltaan kysymys.
On tärkeää, että jatkossa haetaan myös ratkaisuja etenkin nuorten naisten aseman parantamiseksi työelämässä ja -markkinoilla. Yksi ratkaisu on Keskustan ennen eduskuntavaaleja esittämä ja hallituksen kilpailukykypakettiin sisältynyt 2 500 euron kertakorvaus nuorten naisten työnantajille.
Kuntapäättäjänä tervehdin ilolla sitä, että ratkaisulla voidaan tuntuvasti pienentää kuntien menoja.