Tuetut lomat eivät ole ylellisyystuote

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen STEA-rahoituksen leikkaus iskee rajusti sosiaaliseen lomatoimintaan. Käytännössä leikkaus tarkoittaa lomatoiminnan päättymistä vuoden 2027 alusta lähtien. Tuetut lomat on tarkoitettu pienituloisille perheille ja aikuisille, joilla ei olisi muuten mahdollisuutta lomailuun. Lomia järjestää Suomessa viisi lomajärjestöä. Loma ja Terveys ry on yksi tuettujen lomien järjestäjistä, jonka lomille valituista 76 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella.

Suomen Keskustanaisten valtuusto pitää rahoituksen päättymistä hyvin lyhytnäköisenä ratkaisuna.

Tuetut lomat eivät ole ylellisyystuote. Tuetut lomat ovat matalan kynnyksen hyvinvointia ja terveyttä edistävä palvelu, joka edesauttaa osallisuutta ja yhdenvertaisuutta. Näin mittava leikkaus sote-järjestöjen avustuksiin heikentää merkittävästi järjestöjen kykyä auttaa haavoittuvassa asemassa olevia. Leikkaukset sote-järjestöiltä näkyvät kasvavina kuluina muualla. Ihmisten avuntarve siirtyy esimerkiksi jo nyt ylikuormittuneisiin julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Vuonna 2025 tuettua lomaa haki kaikkien lomajärjestöjen kautta yhteensä noin 87 000 henkilöä, joista noin kolmannes voitiin valita lomalle. Tuetuille lomille ei myöskään pääse jatkuvasti, sama henkilö tai perhe voi saada tuetun loman korkeintaan joka kolmas vuosi tai kolme kertaa kymmenen vuoden aikana.

Suomen Keskustanaiset muistuttaa, että tuetulla lomatoiminnalla on myös merkittävät aluetaloudelliset vaikutukset. Sosiaaliseen lomatoimintaan osoitetusta tuesta lähes 90 prosenttia on kohdistunut ostoina suoraan tuettuja lomia tarjoaviin kotimaisiin matkailuyrityksiin.

EtusivuAjankohtaistaKannanototTuetut lomat eivät ole ylellisyystuote