Kymenlaakson Keskusta: Liisa Varjola Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtajaksi 23.10.2018

Keskustan Kymenlaakson piirihallitus esittää Kymenlaakson Keskustanaisten puheenjohtaja Liisa Varjolaa, 36, keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtajaksi. Kouvolalainen Varjola on toisen kauden kaupunginvaltuutettu ja maakuntavaltuutettu. Varjola on Kymenlaakson keskustan piirihallituksen jäsen ja toisen kauden puoluevaltuutettu, Keskustanaisten Kymenlaakson piirin puheenjohtaja ja Suomen Keskustanaisten hallituksen jäsen.

Olen saanut toimia koko aikuisikäni keskustan eri järjestöelimissä oppien ja opetellen koko ajan jotain uutta. Tämä on luonnollinen siirtymä järjestökoneen sisällä päästä kehittämään puolueen omaa toimintaa ja tukea sitä aatepohjaa, jota me keskustalaiset edustamme.

–Puoluevaltuuston rooli puolueen ylimpänä päättävänä elimenä, puoluekokouksien välillä, kaipaa edelleen vahvistusta ja se vaatii meiltä puoluevaltuutetuilta rohkeita avauksia, keskustelua ja valintoja. Sitä keskustelua olisin mielelläni ohjaamassa eteenpäin.

Varjola on kahden lapsen äiti, ammatiltaan kirjanpitäjä ja huolitsija. Hän on toiminut aktiivisesti myös muissa järjestöissä kotikaupungissaan ja -kylässään. Töissä hän on kuljetus- ja huolinta-alalla.

Keskustan puoluevaltuusto kokoontuu Turussa 24.-25.11.2018


blog comments powered by Disqus

Osallistu

kehrä nettisivuille.png

KOL_logo.jpg

KENU_logo.jpg

Kerttu.jpg

Nytkis.jpg

Keskustanaiset verkossa