5.9.2016 Elsi Katainen: 2500 euron kertakorvaus päänavaus työelämän uudistamiseen

Keskustanaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Elsi Katainen: 2500 euron kertakorvaus päänavaus työelämän uudistamiseen

 

Hallituksen budjetista sekä työllisyys- ja yrittäjyyspaketeista on käyty tuttua keskustelua.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että budjetissa sovittiin 2 500 euron kertakorvauksesta naisten työnantajille vanhemmuuden kustannusten nykyistä oikeudenmukaisemmaksi jakamiseksi.

Meidän on yhteistyössä jatkettava työelämän uudistamista niin, että ihmiset voivat paremmin sovittaa työ- ja muuta elämää yhteen. Pidän tärkeänä, että hallitus ja työmarkkinaosapuolet tekevät myös nämä uudistukset yhdessä. Työ, työelämä ja työmarkkinat ovat sellaisessa muutoksessa, että uudistukset ovat välttämättömiä.

Yhteiskunta- eli kilpailukykysopimus on poikkeuksellinen etenkin julkisten alojen työntekijöiden kannalta. Oli myönteistä, että kuntapuolen liitot kuitenkin ilmoittivat lähtevänsä mukaan sopimukseen. Kiky on ennen muuta työllisyyssopimus, ja vain työllisyyttä parantamalla myös palvelut ja työpaikat julkisilla aloilla voidaan turvata.

Lisätietoja: kansanedustaja Elsi Katainen, puhelin 050 512 2362

Osallistu

kehrä nettisivuille.png

KOL_logo.jpg

KENU_logo.jpg

Kerttu.jpg

Nytkis.jpg

Keskustanaiset verkossa